keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kirjoittaessa voimat kasvaa

Ajatus harjaantuu kirjoittaessa. Kuin harjaisi hiukset takuista.

Omavarainen talous on onni. Samoin kyky itse harjata hiuksensa.

Harjoitellessa elämänsä siunausta Jumalan siunauksella, jokainen päivä on uusi mahdollisuus olla onnellinen.

Itsenäisyysharjoituksista parhain on reipas lenkki. Ajatus löytää rauhallisen uoman, kun aggression purkaa toista loukkaamatta.

Ihminen, joka kykenee itse rauhoittamaan itsensä, kykenee lahjoittamaan ympäristölleen levollisen olotilan, jossa ei syyttäjä syytä.

Rauhallisen sielun voimapiiriin pyrkii omatuntonsa riivaama, mutta varkaus vain lisää hätää. Koputtavalle ovi avautuu.

Jumalankin taloudenpidossa on velkakatto. Perikatoa ei silloin tarvitse pelätä.

Kateutta harjoittamalla ei saavuta mitään, mutta omaa pääomaa lisäämällä paljonkin.

Jumala antaa levollisuutta ja oivallusta sen mukaan, miten ihminen valitsee vaeltaa.




tiistai 19. helmikuuta 2013

Sairaalasta vapauteen

Ennen sanottiin: "Tieto on valtaa."
Tänään sanotaan: "Tieto on iloa."

Sillä valtaa pitävät ne, joilla on rahaa.
Ja vaurastuneet ovat turvassa ilmansaasteilta.
Hengityskoneessa on miellyttävä olla hoidossa.
Sairaalan seinien sisällä saa palvelua aamusta iltaan.

Ennen sanottiin: "Kohtuus kaikessa."
Tänään sanotaan: "Kohtele toista, kuin tahdot."

Sillä vapauden riemu on tunne siitä, että kaikki järjestyy lopulta.
Ja hetkittäisestä ahdingosta palautuu se, joka pääsee sairaalasta kotiin omilla jaloillaan.
Eivätkä sairaalankirjoissa säily tieto siitä, kuinka monta ystävällistä sanaa kiitosta sait osaksesi,
vaan tieto siitä, kuinka monta milligrammaa diapamia sinulla meni päivässä.

Ennen sanottiin: "Katso itse eteesi."
Tänään sanotaan: "Anna, kun minä talutan sinua."

Sillä humalatilan jälkeen jalat ovat heikot.
Sairaalan ovien ulkopuolella saa miettiä, millä keinoin pääsee kotiin.
Potilaan päiväkirjassa on enemmän tietoa, kuin aamunlehdessä.
Navigaattori muistaa kotiosoitteen.

Mutta vapaana vaeltaa se, jonka siivet ovat vahvat.
Ja sille tänään sanotaan: "Lennä vapauteen, etteivät siipesi surkastu."